Häkkikasvatuksen aika on ohi

Olemme avanneet Eläinten viikolla vetoomuksen sen puolesta, että eläinten kasvatus liikkumista ja lajityypillistä käyttäytymistä rajoittavissa häkeissä kielletään uudessa eläinsuojelulaissa. Eduskunta käsittelee eläinsuojelulain loppuun saattamista lähivuosina. Vetoomus luovutetaan eduskunnalle, kun laki tulee käsittelyyn.

Allekirjoita vetoomus

Eläinten on päästävä liikkumaan ja toteuttamaan lajityypillistä käyttäytymistään, minkä vuoksi eläinten kasvattaminen ahtaissa verkkopohjaisissa häkeissä, kuten turkistarhoilla ja häkkikanaloissa, on lakkautettava. Myös liikkumista rajoittavat, häkkimäiset rakenteet, kuten parsinavetat ja emakkohäkit, on kiellettävä.

Eläimen hyvinvoinnille on ensisijaisen tärkeää, että se saa toteuttaa olennaisia lajityypillisiä käyttäytymistarpeitaan. Tällaisia ovat muun muassa liikkumiseen, lepäämiseen, sosiaalisiin suhteisiin, ympäristön tutkimiseen, ruokailuun, leikkimiseen ja emojen kohdalla poikasten hoivaamiseen liittyvät tarpeet. Eläintutkimus on osoittanut, että nämä tarpeet ovat sisäsyntyisiä sekä vapauteen syntyneellä eläimellä että pitkällekin jalostetulla, vankeudessa elävällä eläimellä, jonka olosuhteet eivät mahdollista luontaisen käyttäytymisen toteuttamista.

Turkistarhaus

Suomessa kasvatetaan ja tapetaan joka vuosi noin neljä miljoonaa turkiseläintä. Suurin osa turkiseläimistä on kettuja, minkkejä, naaleja, joita turkisalalla kutsutaan siniketuiksi sekä supikoiria. Myös soopeleita ja hillereitä kasvatetaan yksittäisillä tiloilla. Suurin osa turkiksista käytetään somisteina esimerkiksi huppujen ja kaulusten reunoissa.

Turkiseläimiä kasvatetaan verkkopohjaisissa metallihäkeissä, jotka on sijoitettu rinnakkain niin sanottuihin varjotaloihin. Varjotalot ovat käytännössä katoksia, joiden kaikki sivut ovat avoinna. Ketulla on häkissä oltava tilaa 0,8 m2 ja minkillä 0,25 m2. Vertailun vuoksi eläintarhoissa ketuilla, supikoirilla ja naaleilla on oltava ulkotarha, jonka pinta-ala on vähintään 600 m².

Turkiseläimiä on tarhattu alle sata vuotta, joten turkiseläimet eivät ole juuri ehtineet kesyyntyä. Turkiseläimillä on tallella villien lajitoveriensa tarpeet ja vaistot, kuten saalistusvietti, tarve reviirin puolustukseen, pariutumisvietti ja tarve muodostaa lajille tyypillisiä sosiaalisia suhteita. Luonnossa ketun reviiri voi olla jopa useita hehtaareja. Tukikohtanaan se käyttää kaivamaansa pesäluolaa. Minkin luontainen ympäristö taas on veden äärellä.

Eläinten lajityypilliset tarpeet eivät pääse toteutumaan tarhoilla, mikä aiheuttaa eläimille vakavaa haittaa. Turkiseläimet viettävät koko elämänsä pienessä häkissä, mikä ei riitä täyttämään aktiivisten petoeläinten toiminnantarvetta. Pienissä, verkkopohjaisissa häkeissä esimerkiksi ketulle välttämätön kaivamisen tarve tai minkeille olennainen uiminen on mahdotonta toteuttaa. Supikoirilla ei ole vankeudessa mahdollisuutta nukkua talviunta ja hoitaa perheenä poikasiaan. Turkistarhausta on parhaimmillaankin hyvin vaikeaa tai mahdotonta toteuttaa siten, että eläinten tarpeet täyttyvät ja toiminta on samanaikaisesti taloudellisesti kannattavaa.

Monet turkiseläinten käytöshäiriöt kertovat hyvinvoinnin puutteista. Turkiseläimillä on todettu stereotyyppistä käyttäytymistä, apatiaa, pelkotiloja ja itsensä ja lajitoverien vahingoittamista. Aktivistien suomalaisilla turkistiloilla kuvatun materiaalin mukaan turkiseläimillä esiintyy vakavaa häiriökäyttäytymistä, lajitovereiden tappamista, vahingoittamista ja syömistä, vakavia ja hoitamattomia silmä-, ien- ja muita tulehduksia, vahingoittuneita ja halvaantuneita raajoja ja irtipurtuja häntiä. Eläinten terveyttä tutkittiin vuonna 2011 Suomessa kettutarhoilla. Tutkimuksessa kävi ilmi, että 77 %:lla eläimistä oli jalkavikoja.

Laki määrää turkiseläimille virikkeitä, joita ovat käytännössä ketuilla makuuhylly ja pureskeltavaksi tarkoitettu purukapula eli käytännössä halko ja minkeillä oljet pesäkopissa. Virikkeiden määrä on kuitenkin riittämätön, ja esimerkiksi toiselle koiraeläimelle, kesykoiralle, tarjottuna ketun pito-olosuhteet rikkoisivat säädöksiä monin tavoin.

Sikaemakkojen häkit

Suomessa on yli miljoona sikaa ja noin tuhat sikatilaa. Yleisimmin sikoja kasvatetaan Suomessa niin sanotuissa rakolattiasikaloissa, joissa ei ole käytännössä mahdollista järjestää sialle lajityypillisen käyttäytymisen, kuten tonkimisen, pureskelun ja repimisen mahdollistavia olosuhteita.

Sikatilojen suurimmat hyvinvointiongelmat liittyvät emakoiden porsimis- ja tiineyteyshäkkeihin, joissa emakot eivät pysty liikkumaan tai kääntymään. Emakoita pidetään Suomessa tällä hetkellä porsimishäkeissä noin 5 viikkoa jokaisen porsimisen yhteydessä. Lisäksi emakkoa pidetään tiineytyshäkissä noin neljä viikkoa tiineytyksen yhteydessä. Toisin sanoen sikatiloilla tavalliseen tahtiin porsiva emakko viettää lähes puolet vuodesta tilassa, jossa se ei pysty kääntymään ja liikkumaan.

Porsimishäkit ovat erityisen ongelmallisia siksi, että emakoilla on voimakas tarve rakentaa porsailleen pesä, mutta pesänrakennus ei ole mahdollista häkissä. Lisäksi häkki estää emon ja porsaiden luonnollisen kanssakäymisen. Häkissä emakon jalkalihakset heikentyvät,  ja toimettomuuden seurauksena sikojen hyvinvointi heikkenee, joka ilmenee häiriökäyttäytymisenä. Häkissä pidettävillä emakoilla esiintyy esimerkiksi häkin putkien pureskelua selvästi useammin ja paljon pidempään kuin karsinassa pidettävillä emakoilla.

Tanska, Ruotsi ja Iso-Britannia ovat kieltäneet tiineytyshäkkien käytön kokonaan. Norjassa häkkien käyttö on ollut kiellettyä vuodesta 2000 alkaen. Hollannissa emakon sallittu pitoaika tiineytyshäkissä on vain neljä vuorokautta tiineytyksen jälkeen. Sveitsi on säätänyt tiineytettävien emakoiden häkissä pidon enimmäisajaksi kymmenen vuorokautta. Ruotsissa, Norjassa ja Sveitsissä häkkiporsitus on kielletty ja käytössä on vapaaporsitus.

Karsinassa emakko voi toteuttaa pesänrakennustarvettaan paremmin kuin häkissä. Porsiminen vapaana on yleensä nopeampaa ja sujuvampaa. Kun emakko on saanut rakentaa pesän ja voi hoivata porsaitaan, siitä tulee hyvä imettäjä, jonka porsaat saavat paljon ravintoa ja kasvavat. Porsasten kuolleisuudessa ei ole havaittu eroja häkki- tai vapaaporsimisen suhteen, kun vapaaporsitus toteutetaan hyvin käytäntöjen mukaisesti.

Häkkikanalat

Munia tuottavassa kanalassa on yleensä tuhansia kanoja. Koska lintuja on paljon, niiden hoitaminen yksilöinä ei ole kannattavaa. Sairaita yksilöitä ei hoideta tai lääkitä, vaan kuolleet kanat vain kerätään kanaloista pois. Kana voi kuitenkin paremmin, jos se pääsee liikkumaan ja toteuttamaan lajityypillistä käyttäytymistään.

Valtaosa Suomen munijakanoista kasvatetaan häkkikanaloissa eli niin sanotuissa virikehäkeissä. Häkissä on pieni pehkualue kuopimista varten, lattianrajassa sijaitseva orsi ja munintapesä. Tilaa yhdelle kanalle on reilun A4-paperiarkin verran.

Häkki on ahdas, ja aiheuttaa kanoille käyttäytymisongelmia ja stereotyyppistä käyttäytymistä. Varusteita ei ole riittävästi, eivätkä kanat pysty käyttämään niitä yhtä aikaa, mikä aiheuttaa kilpailua ja stressiä. Matalalla sijaitseva orsi houkuttelee höyhenten repimiseen ja jopa kannibalismiin. Pehkualueen virkaa toimittaa pieni pala kynnysmattoa, jonka päälle tipahtaa päivittäin kourallinen sahanpurua tai muuta kuiviketta, mikä on täysin riittämätöntä täyttämään kanojen käyttäytymistarpeita.

Vaikka niin sanotut virikehäkit ovat suhteellisen uusi keksintö, ja niiden käyttöönoton tarkoituksena oli parantaa kanojen hyvinvointia, voidaan sanoa niiden epäonnistuneen tavoitteessaan. Eläinjärjestöt ympäri Euroopan ovat kampanjoineet voimakkaasti virikehäkeistä luopumiseksi, ja useat suomalaiset kauppaketjut ovat jo ilmoittaneet luopuvansa häkkikanaloiden munista.

Niin sanotut vapaat kasvatusmuodot, eli lattiakanala ja kerrosritiläkanala, eivät ole tae häkittömyydestä, sillä nuorikkokanat tulevat usein lattiakanalaan häkkikanaloista. Ulkokanaloissa ja luomukanaloissa myös nuorikot kasvatetaan vapaana.

Häkitön vaihtoehto on aina parempi, sillä lyhytkin aika häkkielämää voi aiheuttaa kanalle stressiä ja pitkäaikaisia ongelmia. Lyhytkin häkkikasvatusaika nuorikkovaiheessa heikentää kanojen kolmiulotteista hahmotuskykyä. Tällaisissa oloissa kasvaneen kanan kehitys voi häiriintyä, ja se voi saada esimerkiksi kerroslattiakanalassa eläessään herkemmin rintalastan murtumia.

Lihakanojen eli broilerien emot, niin sanottu vanhempaispolvi, kasvaa niihin erikoistuneilla emotiloilla. Vanhempaispolven lintuja on laillista pitää edelleen varustelemattomissa häkeissä.

Parsinavetat

Parsinavetta on edelleen Suomen yleisin lypsylehmien pitomuoto. Parsinavetassa lehmä elää kaulastaan kytkettynä parteen, joka on pitkänomainen makuupaikka. Parteen kytkettynä nauta pääsee liikkumaan vain pari askelta eteen tai taakse, seisomaan tai makaamaan. Parressa pidettävä lypsylehmä on pääsääntöisesti päästettävä ulkoilemaan 60 päivänä kesäaikana. Jotkut tuottajat päästävät lehmiä ulos ympäri vuoden, sillä ulkoilusta on hyötyä esimerkiksi naudan sorkkaterveydelle. Nauta kestää myös kylmää. Suomen lypsylehmistä noin puolet elää parsinavetoissa.

Parteen kytkeminen rajoittaa liikkumisen lisäksi naudan mahdollisuuksia kanssakäymiseen toisten nautojen kanssa. Parressa lehmä ei voi myöskään kunnolla puhdistaa kehoaan nuolemalla ja rapsuttamalla. Kytkeminen tekee makuulla olosta epämukavaa, ja jatkuva paikallaanolo heikentää lihaskuntoa. Nautojen koko on kasvanut vuosien mittaan, ja parret ovat monessa navetassa liian pieniä nykynaudoille. Sopimattomat parsirakenteet ja liian pienet parret aiheuttavat vammoja lehmien utareisiin.

Kytkemisen aiheuttaman turhautumisen arvellaan myös lisäävän epänormaaleja käyttäytymismuotoja, kuten stereotyyppistä käyttäytymistä.

Tanskassa ja Norjassa uusia parsinavettoja ei saa enää rakentaa. Ruotsissa uusien parsinavettojen rakentamista ei ole tuettu vuodesta 2007 lähtien.

Lihakanien kasvatus

Lihakanien tuotanto lisääntyy Suomessa. Kaninpidosta ei ole ilmoitusvelvollisuutta, joten tarkkoja tietoja kanitilojen määrästä ei Ruokavirastolla ole. Kymmenen vuotta sitten kanitiloja ei ollut lähes laisinkaan, mutta parin viime vuoden aikana suunta on lähtenyt kasvuun. Moni kasvattaa kaneja yhä kuitenkin vain omaan käyttöön, ja kaupallista toimintaa on vähemmän.

Kani on liikkuva ja loikkiva eläin, joka tarvitsee paljon tilaa. Kanille on tärkeää päästä kaivamaan, ja sen täytyy pelokkaana saaliseläimenä pystyä piiloutumaan halutessaan. Kaneilla on yhä tallella monet luonnonvaraisten sukulaistensa piirteistä, kuten muillakin tuotantoeläiminä pidettävillä eläimillä.

Valtaosa maailman tuotantokaneista kasvatetaan häkeissä tehotuotantona. Maailmanlaajuisesti 99 prosenttia lihaksi kasvatettavista kaneista elää häkeissä. Etelä-Euroopan kanifarmit muistuttavat suomalaista turkistarhausta, jossa kanit elävät verkkopohjaisissa häkeissä. Tuotantokaneille ei ole lajikohtaista EU-lainsäädäntöä, eikä minimivaatimuksia kanien hyvinvoinnille ole määritelty.

Kanien lajityypilliset tarpeet eivät toteudu tehotuotannossa. Kanit elävät pienissä häkeissä, usein ilman piilopaikkaa, eivätkä ne voi itse valita milloin ja kenen kanssa haluavat olla sosiaalisia. Vaikka perinteiset häkkikanalat kiellettiin vuonna 2012, tuotantokaneille vastaavat häkit ovat yhä käytössä useissa Euroopan maissa.

Häkit ovat pieniä eivätkä kanit pääse liikkumaan niissä kunnolla. Kaneille on tärkeää voida olla halunsa mukaan sekä yksin että sosiaalinen. Hajuviestintää käyttävä eläin kärsii eläessään täysissä, vieretysten asetetuissa häkeissä. Häkeissä kanit kärsivät myös monista sairauksista.

Tuotantokani on sama eläin kuin lemmikkikani: tuottajilla ja näyttelykasvattajilla on samoja rotuja.

Suomalainen tuotanto on tällä hetkellä vielä verrattain parempaa, mutta yksittäiset kasvattajat ovat esittäneet toiveita varjotaloista, jotka ovat epäeettisiä. Kanien, kuten kaikkien muidenkin eläinten pitopaikoissa tulee olla kiinteä pohja, ei kokonaan häkkiverkkopohja.

Suomessakaan ei tällä hetkellä ole erillisiä säädöksiä tuotantokaneista, vaan niiden pidossa tulee noudattaa eläinsuojelulaissa ja -asetuksessa annettuja yleisiä vaatimuksia eläinten hoidolle, kohtelulle ja käsittelylle sekä asetusta, joka määrää lemmikkikanien pidosta. Kaninlihan tuotannon ollessa kasvussa paine tuotantokanien pito-olosuhteiden säätelylle kasvaa. On tärkeää varmistaa, että Suomessa ei päädytä ahtaaseen ja intensiiviseen kanien tehotuotantoon.

Usein kysytyt kysymykset

Häkin ahtaus ja virikkeiden riittämättömyys aiheuttavat kanoille stressiä ja käyttäytymisongelmia. Yhdessä häkissä on tavallisesti 40–50 kanaa, joten niitä kutsutaan usein kaunistellen virikkeellisiksi pienryhmäkanaloiksi.

Lattiakanalassa kanat voivat liikkua vapaasti lattialla, nokkia, kuopia ja kylpeä pehkussa sekä munia pesiin. Lisäksi kanalassa on orsia. Kanoja on enintään yhdeksän neliömetrillä. Se on kaksi kertaa enemmän tilaa kanaa kohden kuin häkissä, jossa on tilaa 750 cm2 kanaa kohden.

Vaikka lattiakanala on kanan hyvinvoinnille häkkikanalaa parempi, aiheuttavat tilanahtaus ja suuri eläinmäärä kanoille stressiä lattiakanalassakin, mikä ilmenee esimerkiksi höyhenten nyppimisenä ja kannibalismina. Käyttäytymishäiriöitä voidaan ehkäistä pienentämällä eläintiheyttä ja ryhmäkokoa. Kaupallisista kanaloista lajityypillisintä elämää elävät luomukanaloiden ja ulkokanaloiden kanat.

Emme halua. Haluamme tuoda esiin sen, että häkki on ihmisen keksintö, joka vastaa ihmisen tarpeisiin, ei eläimen. Häkki on nykyisen kaltaisessa lemmikinpidossa tarpeellinen monen eläinlajin kohdalla, mutta tavalliset, lemmikkieläinkaupasta ostettavat häkit ovat yleensä liian pieniä eläimen ainoaksi pitopaikaksi.

Pienimmille lemmikeille, kuten hiirille ja hamstereille, kannattaa rakentaa itse suuri häkki, joka vastaa paremmin eläimen tarpeisiin ja jossa sillä on ulottuvillaan monia erilaisia paikkoja, joiden välillä se voi siirtyä oman valintansa mukaan, mikä parantaa eläimen henkistä hyvinvointia.

Jos ison häkin rakentaminen ei ole mahdollista, on eläimille tärkeää päästä mieluiten päivittäin liikkumaan valvotusti isommassa tilassa, jossa on eläimelle sopivaa tekemistä.

Monessa perheessä lapsi on vastuussa pienen lemmikin hoidosta. Vastuuta ei voi kuitenkaan siirtää lapselle, vaan aikuisen täytyy aina ottaa eläimestä päävastuu. Aikuisen tehtävä on myös järjestää eläimelle turvallinen liikkumismahdollisuus.

Kaneja taas ei kannata edes hankkia, jos niitä ei voi pitää vapaana vähintään yhdessä huoneessa. Muille isommille lemmikeille, kuten marsuille, deguille ja chinchilloille voi rajata vakinaiseksi oleskelupaikaksi osan huonetta, jos niille ei voi järjestää kokonaista huonetta.

Mitään eläintä ei saa pitää pelkästään häkissä. Haluamme tuoda esiin sen, että häkki on ihmisen keksintö, joka vastaa ihmisen tarpeisiin, ei eläimen. Häkki on nykyisen kaltaisessa lemmikinpidossa tarpeellinen monen eläinlajin kohdalla, mutta jokaiselle lajille on tärkeää päästä säännöllisesti liikkumaan isommassa, virikkeellisessä tilassa, ellei suuren häkin rakentaminen itse ole mahdollista.

Koiran ja muidenkin eläinten kuljettaminen häkissä on täysin ok, kunhan häkki on eläimelle riittävän tilava. Jos matka on pitkä, kannattaa koiraa päästää välillä jaloittelemaan ja käymään tarpeillaan. Kissalle voi laittaa häkkiin hiekkalaatikon.

Koirien ulkohäkkejä kutsutaan myös ulkotarhoiksi, ja ne ovat yleensä niin suuria, että koira mahtuu tekemään niissä monenlaisia sitä kiinnostavia asioita. Koira ei myöskään vietä ulkotarhassa koko elämäänsä, vaan sen liikunnantarpeesta ja sosiaalisista tarpeista on huolehdittava joka päivä myös tarhan ulkopuolella.

Lemmikkieläintenkin häkeissä on jonkin verran tilaa liikkua ja touhuta, mutta lemmikkieläimiä pidetään niissä tavallisesti koko niiden elämän ajan. Tavalliset, esimerkiksi lemmikkieläinkaupasta valmiina ostetut häkit ovat pääsääntöisesti liian pieniä eläimen ainoaksi pitopaikaksi. Lemmikille on mahdollista rakentaa itse suuri häkki, joka vastaa paremmin eläimen tarpeisiin tai sen on päästävä joka päivä turvalliseen, virikkeelliseen tilaan liikkumaan ja touhuamaan.

Tuotantoeläimillä, kuten kanoilla, sioilla ja ketuilla, häkki tarkoittaa yleensä tilaa, jossa ei mahdu liikkumaan melkein ollenkaan. Kampanjamme tavoitteena on, että tuotantoeläinten kasvatus häkeissä tai vastaavassa rajoitetussa tilassa kielletään lainsäädännöllä.

Suurta osaa kananmunia tuottavista kanoista, kaikkia turkiseläimiä ja joitakin lihakaneja kasvatetaan Suomessa verkkopohjaisessa häkissä. Verkkopohjaisessa häkissä ei ole ollenkaan kiinteää pohjaa, vaan häkin lattiana toimii verkko. Verkkopohjan vuoksi eläinten ulosteet eivät jää häkin pohjalle, vaan putoavat pois.

Verkkopohja on kuitenkin huono eläimille, sillä niiden jalat eivät pääse toimimaan luonnollisesti verkkopohjalla. Verkkopohja aiheuttaa eläimille epämukavuutta, kipuja ja jopa vaurioita. Turkistarhoilla pienten turkiseläinten poikasten jalat putoavat usein verkon silmistä läpi, eivätkä ne pääse irti ilman ihmisen apua.

Mainoksen lapsikuva on ostettu kuvapankista, ja sitä on käytetty myös eurooppalaisessa End the Cage Age -kansalaisaloitekampanjassa. Luotamme siihen, että kuvia myyvä kuvapankki toimii asianmukaisesti.

Käytämme saamamme lahjoitukset kotimaiseen eläinsuojelutyöhön. Lahjoitusten turvin voidaan tehdä esimerkiksi eläinsuojeluneuvontaa, eläinsuojeluongelmista ja -ratkaisuista tiedottamista, näkyvää kampanjointia sekä yhteiskunnallista vaikuttamistyötä. Lahjoituksilla tuetaan myös jäsenyhdistyksiämme. Jäsenyhdistyksemme ovat eri puolilla Suomea toimivia eläinsuojelyhdistyksiä, jotka tekevät paikallista eläinsuojelutyötä. Monet jäsenyhdistyksistämme esimerkiksi auttavat kodittomia eläimiä ylläpitämällä löytöeläintaloa.

Näin varmistamme toimintamme luotettavuuden

  • SEYn hallitus ja taloustyöryhmä valvovat talousasioita. He toimivat vapaaehtoispohjalta eikä heille makseta palkkaa tai kokouspalkkioita.
  • Kukaan yksittäinen ihminen ei pääse rahoihin käsiksi itsenäisesti.
  • Vuosittaiset tuloslaskelmamme ja taseemme ovat julkisesti saatavilla.
  • Ulkopuoliset tilintarkastajat käyvät taloudenpitomme läpi kahdesti vuodessa.
Meillä on Poliisihallituksen 24.8.2018 myöntämä rahankeräysluypa. Sen numero on RA/2018/733 ja se on voimassa 1.1.2019-31.12.2020 koko Suomessa Ahvenanmaata lukuun ottamatta.

Kaikilla ihmisen hoidossa olevilla eläimillä on tallella luonnonvaraisten esi-isiensä vaistot ja tarpeet. Nämä tarpeet ovat riippumattomia siitä, miten eläintä pidetään. Käyttäytymistarpeiden tyydyttämättä jättäminen ja vaistojen huomioimattomuus aiheuttavat kärsimystä eläimelle kuin eläimelle.

Toiset eläinlajit ovat kesyyntyneet ajan saatossa enemmän, toiset vähemmän. Jokaista eläinlajia voi kuitenkin verrata vastaavaan luonnonvaraiseen eläinlajiin ja pohtia sitä kautta, miten luonnonvarainen eläin pärjäisi häkissä. Pitäisitkö häkissä lemmikkikoiraa, oravaa tai pullasorsaa?

Häkki on monen eläinlajin kohdalla yleisin pitomuoto myös Suomessa. Tuotantoeläimistä häkeissä pidetään etenkin kanoja, turkiseläimiä ja emakkosikoja. Häkkiä vastaava parsi on lypsylehmien yleisin pitomuoto.

Pieniä lemmikkieläimiä pidetään usein häkissä. Lemmikkieläinkaupoissa myytävät tavalliset, esimerkiksi lemmikkieläinkaupasta valmiina ostetut häkit ovat pääsääntöisesti liian pieniä eläimen ainoaksi pitopaikaksi. Pienimmille lemmikeille on mahdollista rakentaa itse suuri häkki, joka vastaa paremmin eläimen tarpeisiin, tai sen on päästävä joka päivä turvalliseen, virikkeelliseen tilaan liikkumaan ja touhuamaan. Kaneille, marsuille, deguille ja chinchilloille kannattaa sisustaa kokonainen huone tai osa sitä virikkeelliseksi elinympäristöksi.

Kani on myös tuotantoeläin. Maailmanlaajuisesti 99 prosenttia lihaksi kasvatettavista kaneista elää häkeissä. Etelä-Euroopan kanifarmit muistuttavat suomalaista turkistarhausta, jossa kanit elävät verkkopohjaisissa häkeissä.

Suomessa tuotanto on vielä pientä, mutta määrä on kasvussa. Ainakin toistaiseksi pito-olosuhteet vastaavat enemmän lemmikkikanin kuin tuotantokanin oloja. Kaninlihan tuotannon ollessa kasvussa paine tuotantokanien pito-olosuhteiden säätelylle kasvaa. On tärkeää varmistaa, että Suomessa ei päädytä ahtaaseen ja intensiiviseen kanien tehotuotantoon.

Pienikin lahjoitus auttaa

Lahjoitan 50 €
Lahjoitan 30 €
Lahjoitan 20 €
Lahjoitan 10 €